MINEJÄ NUKKISJUTTUJA IKÄNSÄ KÄTTENTÖITÄ TEHNEELTÄ!

26. tammikuuta 2013

MISTÄ KAIKKI ALKOI?



Aloitin nukkisharrastuksen  vuonna 1996, kun näin Kotivinkki -lehdessä jutun erään perheen rakentamasta  nukkekodista. Tarina ja kuvat tempaisivat niin mukaansa, että ajattelin: " Tuollainenhan pitää saada! " Eipä muuta kuin tuumasta toimeen. Silloin en kyllä tiennyt minkälaisesta ikuisuusprojektista olisi kyse... Villa Mustikkaakin rakensin kymmenen pitkää vuotta! :-) Välillä tehden, ja välillä - no, ei tapahtunut mitään. Villa Ruusulaa tein toiset kymmenen vuotta! No, totta puhuakseni osin yhtä aikaa Villa Mustikka projektin kanssa! Siihen kun vielä lisätään kaikki muut keskeneräisyydet, niin onhan siinä hommaa kerrakseen! ( Tämä lienee varsin tuttua kaikille nukkislaisille ;-) !


Minulla ei koskaan lapsena ollut nukkekotia. Ehkäpä siinä yksi syy lisää siihen miksi sitten aikuisena " leikin ", kun en lapsena saanut leikkiä. Erään asian kuitenkin muistan lapsuudestani: Muistan väkertäneeni pahvilaatikkoon jonkinmoista nukkekotia huoneineen ja kalusteineen. Kun viimein sain sen valmiiksi - tapahtui jotain yllättävää... nimittäin kissa otti sen omakseen ja päätti pitää tekemääni hienoa nukkekotia vessanaan! Kattihan kävi kusta ruikkimassa siihen! Niin nukkekoti oli muuttunut pissalootaksi!

MATTO



Tätä mattoa olinkin etsinyt, sillä tein tämä jo aikoja sitten 11/0 delicoista - unohdin vain kuvata.

20. tammikuuta 2013

PAUKKULA

Tässä toinen valmiina. 
Toinen odottaa vielä saranointia ja maalausta.


Nämä kaapit l.  lipastot tulevat porrashuoneisiin. Design Merita.


Paukkulassa tapahtuu... No, vihdoin ja viimein! Sillä keittiökaapit ovat tekeillä. Mieheni käsialaa.


Paukkulan sisäportaat.





Tämä projekti odottaa tekijäänsä... Rakennustyöt alkoivat... joskus 2000 -luvun alussa... ja yhä tekemättä!










  

19. tammikuuta 2013

MATTOJA HELMISTÄ



Tein tämän maton 11/0 delicoista. Design Merita.

  
Pieni apilakuvioinen kynnysmatto 11/0 delicoista. Tämänkin ohje löytyy kirjasta " The beaded dollhouse ".


Raitamatto 11/0 delicoista. 
Käytin raidoissa erityisen kimaltavia helmiä. 
Design Merita.



Ruusukuvioinen matto on tehty 11/0 delicahelmistä.
Design Merita.

  
ssä pikkuinen kynnysmatto 11/0 delicahelmistä. Tässä on käytetty myös 22 karaatin kultahelmiä. Design Merita.



Tässä matossa on käytetty 11/0 delicahelmiä. Design Merita.


11/0 delica helmistä tehty matto.


8/0 siemenhelmistä tehdyt matot.  


Yllä olevat 2 mattoa on tehty tämän kirjan ohjeiden mukaan - joskin olen tehnyt niihin pieni muutoksia. 



16. tammikuuta 2013

VILLA MUSTIKKA

 

Villa Mustikka on korkea nukketalo. Talo on sähköistetty ja siinä on huonekalupyörät alla. Talossa on 9 huonetta ja 2-osainen ullakko.

TARINA

Lémuarit ostivat Villa Mustikan kesänviettopaikakseen. Upea villa siajitsee kauniissa maalaismaisemassa järven rannalla. He viettävät kesät Suomessa ja kylmät talvet Pariisissa. He nauttivat kovasti Suomessa oloajastaan, sillä täällä luonto on vielä puhdasta ja raikasta. Täällä voi melkein kuulla ruohon kasvavan.

Piérre oli aikoinaan riehakas poikamies, joka mielellään reissaili ja seikkaili ympäri maailmaa. Hän oli vannoutunut poikamies, mutta kohtalo päätti puuttua peliin. Piérre tapasi kauniin Mirellen Indonesian matkan aikana. Nuoret kohtasivat, ja Piérren sydän suli kuin kuuma voinokare Mirellen kurvikkaiuden lanteiden keikkuessa... Pian he menivät naimisiin, ja poikamies vuodet olivat kuin muisto vain. Piérren oli ainoana lapsena otettava isänsä firman johtotehtävät vastaan. Isä ei halunnut myydä firmaansa vieraalle, vaan jankutti ja jakutti, että poika tulee järkiinsä ja jatkaa sukunsa perintöä.

Pian häiden jälkeen pariskunta törmäsi Italian matkallaan Alberto Piccoselliin, joka oli sukuloimassa Napolissa. Alberto kertoi asuvansa Suomessa, jonne hänen isänsä oli muuttanut jokunen vuosikymmen sitten etsien uutta sisältöä elämäänsä. Hän jäi pysyvästi Suomeen tavattuaan rehevän, tulevan vaimonsa, ja he saivat potran pojan - Alberton. Alberto puhuu sujuvasti suomea ja italiaan, ja on muutenkin nokkela sananiekka.

Niin Alberto kertoi heille tarinansa, ja Lémuarit ihastuivat tuohon kaukaiseen ja eksoottiseen maahan. He olivat vasta rakastuneita, vailla pelkoa he päättivät etsiä sopivaa kesänviettopaikkaa Suomesta. He pyysivät Albertolta apua, ja hän lupasikin tehdä parhaansa.

Jokunen kuukausi vierähti, kunnes Albertolta viimein tuli uutisia. Hän oli löytänyt pari varteen ottevaa kohdetta. Niin nuoripari matkusti Suomeen. Villa Mustikka osoittautui heidän suosikiksi - se oli juuri sellainen mistä he olivat haaveilleet. Niinpä kaupat tehtiin, ja Villa Mustikasta tuli heidän toinen koti.


Villa Mustikka valaistuna. 


Pientä valkoista kasvihuonetta reunustavat tuoksuvat köynnösruusut.


Sisällä kasvaa viiniköynnös ja runkotomaattia. 


Parvekkeita somistavat ihanat ruusut. 








Villa Mustikan ovet apposen selällään - tervetuloa!  


Villa Mustikan eteinen. 


Villa Mustikan takkahuone. Täällä pelataan  biljardia ja heitetään tikkaa.


Villa Mustikan sauna ja kylpyhuone.


Hupsista! Yksi hana on rikkoutunut?!
Se rikkoutui tosielämän viimeisimmässä muutossa. Sattuuhan näitä!


Villa Mustikan ruokailuhuone.






Villa Mustikan keittiö. Tämä on Alberto Piccosellin valtakuntaa.

 

Seinän maustehyllykkö on jääkaappimagneetti.


Puu-uuni on kokin ahkerassa käytössä. Siellä paistuvat niin herkulliset pizzat, leivät kuin makeat herkut.


 Minkälaisen herkkuaterian kokki Alberto mahtaa loihtia näistä pulleista sienistä?






Sinivalkoiset posliinit.


Viinipullot telineessä on myös jääkaappimagneetti.


Villa Mustikan olohuone.

 

On ainakin kolme asiaa joista pidän erityisen paljon Villa Mustikassa; ensinnäkin kierreportaista, toiseksi verhotankohyllyistä ja kolmanneksi ... erityisen paljon pidänkin ...tästä olohuoneen penkistä ja nojatuoleista!




Villa Mustikan makuuhuone. Täällä Fransisca yöpyy Suomessa käydessään.


Fransisca suunnittelee ja valmistaa laukkuja. Hänellä on laukkuliike Pariisin ydinkeskustassa.




 Villa Mustikan hopeanhohtoinen makuuhuone. Täällä Mirelle ja Piérre viihtyvät.







 Villa Mustikan kirjasto.


Talon isäntä Piérre lukee päivän postia muhkeassa tuolissaan.


 Villa Mustikan ullakon vasemman puoleinen osa. Oven takana sijaitsee talon sähkökeskus.

  
Kukas kumma tänne on torkahtanut? Taitaa olla Kamu -nalle päivänokosilla.


Tekemäni höyläpenkki on lempiesineitä Villa Mustikassa. Punainen seinä on vesiväreillä värjättyjä sokeripaloja.



Villa Mustikan ullakon oikeanpuoleinen osa.
Tänne on kertynyt jos jonkinlaista sälää. 




Villa Mustikan ovien ikkunat sisäpuolelta. Käytin näihin mustiin verhoihin pieneksi jääneen juhlatopin!