MINEJÄ NUKKISJUTTUJA IKÄNSÄ KÄTTENTÖITÄ TEHNEELTÄ!

29. joulukuuta 2014

PAJASTANI MAAILMAAN LÄHTIVÄT

Joulukuu sujahti sukkelaan,
ja ihanaa oli.
Kaikkea mukavaa, 
pientä ja tarpeellista
nukkisasukkaat saivatkin.
Kiitos ja hali
kaikille luukkuja kanssani vaihtaneille 
;-)


Tässäpä vielä muistin virkistykseksi
mitä muut minulta saivat:
Setti 1 sisälsi
virkatun korin,
jääkukka -valosarjan,
joulutarina kirjan ja 
sekalaisen setin nukkekotikirjoja.


Setti 2 sisälsi
toisen virkatun korin,
 helmikaktuksen ruukussa,
ruusutaulun, 
sekalaisen setin siemenpusseja 
sekä pikkuiset puutarhakäsineet
( jaahast ... näköjään kuvasta puuttuvat ).
Käsineet olivat väritykseltään 
limen-oranssin sävyiset, 
ja kankaan olin vielä itse värjännyt,
joten ihan uniikkia olivat!


Setistä 3 löytyi eri juhliin rekvisiittaa;
halloweeniin kurpitsat ja sienet, 
joulukuuseen lippunauha, 
ja uuden vuoden juhlintaan raketteja.

Pakettien sisällöissä saattoi esiintyä
hienoisia eroja.
Toivottavasti pukin tuomat
paketit olivat mieluisia,
ja löysivät paikkansa nukkiskodeissanne. 

Toivotan kaikille
riemullista ja
valon täyteistä vuotta 2015!
Toteutukoon haaveet,
isot ja pienet,
villitkin unelmat,
uusien boksien ja talojen 
hurmiollisessa loukussa ;-)


25. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERILUUKUT 21 - 25


21. päivänä ...
Anja oli paketoinut
" Muistoja Hollannista ";
tuulimyllytaulu ja puukenkä.
Kiitos Anja ;-)


22. päivänä ...
Leena oli taituroinut kauniin
kynttiläkruunun.
Kiitos Leena ;-)


Tuijalta pari pöytäliinaa, 
tuohikori ja söpö norsu.
Kiitos Tuija ;-)


23. päivänä ...
Sirpalta pientä naposteltavaa
ja kirja.
Kiitos Sirpa ;-)


24. päivänä ...
Sirpalta lastenjuttuja;
kauniit pyyhkeet ankkojen kera.
Kiitos Sirpa ;-)


Merjalta pieni
lumiukko asetelma.
Kiitos Merja ;-)


25. päivänä ...
Sirpalta makeaa mahan täydeltä.
Kiitos Sirpa ;-)



20. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERILUUKUT 16 - 20


16. päivänä ...
Eemaivan kauniista paketista
löytyi pullo kuohuvaa 
ja muumipurkki.
Kiitos Eeva ;-)
Näiden ihanuuksien sijoituspaikka
on vielä auki ...


17. päivänä ...
Kaunis korttinauha ja kirjeet
ovat uudelta tuttavuudelta Sirpalta.
Kiitos Sirpa ;-)

Korttinauhan paikan näkisin
jouluisessa lahjatavarapuodissa
( virallisesti Mikä lie puoti ),
ja kirjeet ...
hmmm, 
olisikohan ...
 niiden paikka Villa Ruusulassa!


18. päivänä ...
Juuri oikean väriset pannunaluset,
ja paistinpannu 
rikkoutuneen kananmuna kera Anitalta.
Kiitos Anita ;-)

Pannunalusista ei ole epäilystäkään
mihin päätyvät; 
pinkki Villa Ruusulaan
ja sininen Villa Mustikkaan!
Ja, koska taloja on jokunen kertynyt,
ihan varmasti myös pannu löytää paikkansa.


19. päivänä ...
Sirkan paketista huikea valokuva-albumi,
silmälasit ja kukkaistutus.
Kiitos Sirkka ;-)

Näkisin nämä Paukkulassa.


20. päivänä ...
Monta, monta pikkuista osaa
ihania lautasia ja korunosia 
( pora, kirves, avain, eiffel-torni 
ja helmihatut )
Kiitos Tiina ;-) 

Eiffel-torni saa paikkansa Villa Mustikassa,
sillä se on
ranskalaispariskunnan kesäkoti pohjolassa. 
Lautaset ovat niin ihanat,
että taidanpa sijoittaa pinkin Onnenaivaimeen
ja loput Paukkulaan.

Niin ne luukut vähenee ...
Enää viisi luukkua,
ja sitten se on ohi ...

Aina kuitenkin tulee uusi vuosi,
ja uudet kujeet.

15. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERILUUKUT 11 - 15


11. päivänä ...
Nämä upeat ja taidokkaasti tehdyt
työkalut ovat Anitalta.
Todella aidonnäköiset!
Kiitos Anita ;-)

 Tästäpä joku näppärä nukkismies
saa tuliterät työkalut ...
Villa Mustikan ullakolla
on höylpenkki ... 
ehkäpä sinne ...


Sain avata vielä toisenkin paketin!
Tuikun paketista löytyi kello, taulu
ja upea, 
joulunpunainen hattunauhasta
tehty laatikko.
Kiitos Tuikku ;-)

Näille on aina tarvetta
missä tahansa talossa!


12. päivänä ...
Sain avata Leenan minipaketin.
Ihan mieletön mehumaija!
Tällaista nukkisminiä minulla
ei vielä ollutkaan!
Hienosti ja kekseliäästi toteutettu ...
eikö olekin patruunan hylsyosasta?
Kiitos Leena ;-)

Tämä voisi sopia Villa Ruusulaan.
Siellä kun on kellari täynnä 
jos jonkinmoista syötävää 
ja JUOTAVAA,
ehkä sinne yksi mehumaijakin mahtuu ...


13. päivänä ...
Pussillinen pipareita,
ja pitsikorit Tiinalta.
Kiitos Tiina ;-)

Näin herkät korit 
sopivat mainiosti nukkekoti Onnenavaimeen.
Herkku piparit kelpaa kenelle tahansa!


14. päivänä ...
Näillä siivousvälineillä siivous sujuu!
Nämä siis Kikalta.
Kiitos Kikka ;-)

Siivousvälineet eivät tule 
heti ensimmäisenä mieleen,
kun nukkisminejä aletaan väsämään ...
Taloni ovat ilman 
näitä tuiki tuiki tarpeellisia välineitä!
" Ehkä heillä käy siivoooja ", 
lohduttaudun sillä.
No, nyt on ainakin yhdessä kunnon välineet!


15. päivänä ...
Eemaivan paketista löytyikin
jotain vallan somaa ... 
OOiihhh ...
lumouduin ja ihastuin täysin ...
Näin hienoja jalkineita nukkiskoossa
en ole eläissäni hypistellyt sormissani!
Kiitos Eeva ;-)
Nämä on niin upeat!

Ken on nuorekas ja tyylitietoinen leidi,
kenen jalkaan sujahtavat ...
omaani kun eivät mahdu ...

10. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERILUUKUT 6 - 10


6. päivänä ...
Hieno pikku kaappi ...
jotain jalopuuta
kultaisine koreineen on Leenalta.
Kiitos Leena ;-)

Tämä löysi oitis ottajansa!
Nimittäin Paukkulan herrasväellä
on kullankiilto silmissä!


7. päivänä ... 
Toisen Leenan paketista tupsahtivat nämä;
tonttutaulut, pari tonttukirjaa,
ja makeaan herkutteluun kakku.
Kiitos Leena K ;-) 

Taulut ja kirjat
päätyvät joulupuotiin,
kakun sijoituspaikkaa mietitään.


 8. päivänä ...
Sirkan paketista glögitarjotin,
juoman, lasien ja lusikoiden kera.
Kiitos Sirkka ;-)


Kerrassaaan hieno kattaus ...
kelpaa vaikka mihin taloon
( tästä varmaan tapellaan )
 ;-)


9. päivänä ...
Jälleen paketit vaihdettiin Leena H:n kanssa.
Ai, miten suussa sulavia herkkuja!
Kinkkua, salaatteja, laatikkoa
ja pikkuinen soma kynttilä.
Kiitos Leena ;-) 

Juhlakattaus kelpais vaikka kenelle ...


10. päivänä ...
Tämä pienokainen Anjan paketista.
Kiitos Anja ;-)

Kovin on suloinen vaavi ...
Minun on tunnustettava,
että kaikki nukkis asukkaani ovat lapsettomia!
Juu-u, kyllä ...
Nyt on se kuuluisa mietintämyssy
kaivettava esiin komeron perukoilta!
Kenen hoiviin pikkuinen päätyy?

Mukavaa on ollut,
aloittaa päivä aamuisin avaamalla
pikkuinen paketti.
Huitsin hienoja minejä 
olen niistä saanutkin.
Kiitos ja hali ;-)

5. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERILUUKUT 1 - 5

Viikkoja kestänyt jännittynyt odotus ...
pikkupakettien hypistelyä ...
Mitäköhän sieltä 
pakettien kääröistä paljastuukaan ...
Vihdoinkin se alkaa! 
Tätä ihanuutta kestää 
25 päivää!
Oi, ihana elämä,
ja nyheristin taivas!
Voiko enää järkevämpää olla
kuin luukkuja availla
ja ministellä aina!
Hi, hi, hii ...


1. päivänä ...
Paketista esiin kuoriutui
soma puinen tarjotin, hempeä kakku,
suomilippu ja ylioppilaslakki.
Nämä Leena K:n käsialaa.
Kiitos Leena ;-)

Suomilippu ja kakku
löytävät paikkansa nukkekoti Paukkulasta,
ylioppilaslakki päätyy Villa Ruusulaan
Emilia Sieväselle,
ja tarjotin ... hmmm ...
ehkäpä sekin menee Villa Ruusulaan.

1. päivänä sain avata vielä toisenkin paketin ...


Merjan paketista löytyi hieno tilkkupeitto,
siihen sopiva tyyny
ja muumit -kirja.
Kiitos Merja ;-)

Värin puolesta nämä sopisivat 
Villa Ruusulaan ...
mutta ... mutta ...
täytyy vielä miettiä ...


2. päivänä ...
Kikan paletista löytyi 
herkulliset kuppikakut,
suurennuslasi ( joka ihan oikeasti toimii! ),
ja makoisaa suklaata.
Kiitos Kikka ;-)

Kuka tarvitsee suurennuslasia?
No, sehän on selvää,
että suurennuslasille löytyy tarvetta
kotitonttu Leolla!
Hän asustelee omassa pikku kopperossaan
Villa Ruusulan ullakolla. 
Leivonnaisten kohdalla pitää
vielä miettiä minne päätyvät.
Monta taloa, monta ottajaa ...


3. päivänä ...
Soma kannu, maitopullo laseineen
ja jälkkärikipot 
( matkan saatossa toisesta oli irronnut jalka,
ei se mitään, aina voi liimata ).
Nämä siis Anjalta.
Kiitos Anja ;-)

Nämä jäävät odottamaan
uutta tulevaa projektia ...


 4. päivänä ...
Pehmeä paketti ...
varmasti jotain sisustustekstiiliä ...
Ryijy Anitan hyppysistä.
Kuusi oli koristeena paketissa.
Kiitos Anita ;-)

Voi, hyvät hyssykät!
Kuinka monta tuntia 
tämän tekemiseen on mennyt?
Oi, voi ...
minulla ei ole tälle paikkaa!


5. päivänä ...
Oih, miten hienoa ja haurasta!
Nämä pitsimäiset luomukset Tiinalta.
Kiitos Tiina ;-)

Hetimiten en kykene sanomaan
mihin taloon nämä päätyvät ...
Aika näyttää.

2. joulukuuta 2014

MINISHOPPAILUA

 
Joku ...
on sortunut pieneen shoppailuun :-)
Tässä muutamia ostoksia fb:n kirppikseltä ...
Hampurilaiset, 
vohvelit ja balsat Tanja Kekiltä.


 
Näistä valmistuu ...
varmasti jotain ...
hyvin kaunista ;-)

 
Nämä ihanuudet Soile Touralta.

 
Ja, nämä Teija Veijolalta.
 
 ;-)